203/2026 · Tullin työjärjestys
203/2026 Art. 27Asioiden käsittelyjärjestys
Asiat, joita ei ole määrätty vastuutahoa, käsitellään sillä osastolla, palvelussa, yksikössä tai ryhmässä, jolle ne lähinnä kuuluvat. Mikäli syntyy epätietoisuutta siitä, kenen käsiteltäväksi jokin asia kuuluu, kysymyksen ratkaisee asianomaisen osaston tai palvelun päällikkö sekä osastojen ja palvelujen kesken esikunnan päällikkö. Mikäli asian merkittävyys sitä edellyttää, vastuutaho määritellään operatiivisessa johtoryhmässä.
Valmisteltavana olevassa asiassa, joka koskee myös muun organisaation vastuualuetta, vastuuvalmistelijan tulee olla yhteydessä myös kyseisen vastuualueen asiantuntijoihin Tullin näkemyksen muodostamiseksi.
Kukin henkilöstöön kuuluva on vahvistetusta työnjaosta huolimatta velvollinen tarvittaessa suorittamaan ne tehtävät, jotka pääjohtaja, esikunnan päällikkö tai asianomaisen osaston tai palvelun päällikkö tai esihenkilö määrää.
Mikäli toisin ei ole säädetty tai määrätty, pääjohtaja, osaston päällikkö, palvelun tai yksikön päällikkö voivat ottaa päätettäväkseen tai esiteltäväkseen asian, joka muuten olisi hänen alaisensa virkamiehen käsiteltävä.
Osastojen ja palvelujen tulee tehdä Tullille kuuluvissa asioissa sujuvaa päivittäistä yhteistyötä organisatorisista rajoista riippumatta.