775/2026 чл. 36Ydinmateriaalivalvontaan liittyvät muut ilmoitukset
5 luku Ydinmateriaalivalvonnan lupajärjestelmä ja ilmoitukset
Toiminnanharjoittajan on toimitettava Säteilyturvakeskukselle vuosittain helmikuun loppuun mennessä sen mukaan kuin Suomea velvoittavissa ydinmateriaalivalvontaa koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa edellytetään: 1) ilmoitus 5 §:n 1 momentin 8 kohdan b, c ja d alakohdassa tarkoitettujen aineiden, laitteiden, laitteistojen tai osien valmistamisesta edellisen kalenterivuoden aikana; 2) tiedot edellisen kalenterivuoden aikana tehdystä ydinpolttoainekierron prosessien ja järjestelmien kehittämiseen liittyvästä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta; 3) ydinpolttoainekierron kehittämistä koskevat yleissuunnitelmat, jos toimintaan on tässä laissa tarkoitettu lupa tai hyväksyminen.
Toiminnasta vastaavan on ilmoitettava Säteilyturvakeskukselle riittävän ajoissa ennen 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun toiminnan aloittamista, jos toimintaa koskevan suunnitelman mukaan siinä kertyy jätteeseen tai sivutuotteeseen vuosittain yli 500 kilogrammaa uraania tai toriumia siten, että kyseisessä jätteessä tai sivutuotteessa uraanin ja toriumin keskimääräinen pitoisuus ylittää uraani- tai toriumpitoiselle malmille säädetyt pitoisuusrajat. Jos asia ilmenee vasta toiminnan aikana, siitä on ilmoitettava Säteilyturvakeskukselle viipymättä. Toiminnasta vastaavan on lisäksi ilmoitettava Säteilyturvakeskukselle, jos edellä tarkoitetussa jätteessä tai sivutuotteessa luovutetaan toiselle toimijalle kerralla tai saman kalenterivuoden aikana yli 500 kilogrammaa uraania tai toriumia. Ilmoitus on tehtävä kuukauden kuluessa luovutuksesta.