957/2025 · Valtioneuvoston asetus salaisista tiedonhankintakeinoista Puolustusvoimissa
957/2025 чл. 7Pöytäkirja teknisestä tarkkailusta
Teknisestä tarkkailusta laadittavaan pöytäkirjaan on merkittävä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta Puolustusvoimissa annetun lain 131 §:n 4 momentissa, 133 §:n 4 momentissa, 135 §:n 4 momentissa tarkoitetuissa vaatimuksissa ja päätöksissä mainittujen seikkojen lisäksi: 1) luvan antanut tuomioistuin tai päätöksen tehnyt virkamies ja päätöksen antopäivä; 2) teknisen tarkkailun alkamis- ja päättymisajankohta kellonajan tarkkuudella; 3) mainitun lain 155 §:ssä tarkoitetun tarkastuksen suorittaneen virkamiehen tarvittavat tunnistetiedot sekä tiedot tallenteiden ja asiakirjojen tai niissä olevien tietojen hävittämisestä ja niiden säilyttämisestä; 4) mainitun lain 156 §:ssä tarkoitetun tutkimisen suorittaneen virkamiehen, asiantuntijan tai muun henkilön tarvittavat tunnistetiedot; 5) mainitun lain 162 §:n 1–4 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tekeminen, sen lykkääminen tai syy ilmoituksen tekemättä jättämiseen.