1089/2025 чл. 4Eräiden kotieläintalouden palvelujen tuki
Kotieläintaloudelle välttämättömien palveluiden turvaamiseksi voidaan keinosiemennysalan toimijoille, joilla tai joiden palveluksessa olevalla henkilöllä on eläimille tehtävistä toimenpiteistä ja keinollisen lisäämisen menetelmistä annetun valtioneuvoston asetuksen (1165/2023) 9 §:n mukainen kelpoisuus, myöntää eräiden kotieläintalouden palvelujen tukea tämän asetuksen liitteessä 3 mainituilla pohjoisen tuen alueilla sellaisista tukivuonna 2025 keinosiementämistä varten tehdyistä työmatkoista, jotka käynnin suorittaja tekee keinosiementämiseen kuuluvien välttämättömien tehtävien suorittamiseksi kotieläintaloutta harjoittavalle tilalle varsinaisen työpaikkansa ulkopuolelle. Jos käynnin suorittajalla ei työn luonteen vuoksi ole varsinaista työpaikkaa, tukea voidaan myöntää matkoista, jotka hän tekee keinosiementämisen suorittamiseksi asunnoltaan kotieläintaloutta harjoittavalle tilalle. Tukea voidaan myöntää enintään 137,40 euroa käyntikertaa kohti liitteessä 3 mainituille korkean tukitason alueilla ja 91,60 euroa käyntikertaa kohti liitteessä 3 mainituille normaalin tukitason alueilla.
Jos tuen saajan eräiden kotieläintalouden palvelujen tukena ja muutoin samaan tarkoitukseen saaman kuljetusavustuksen tai muun tuen yhteismäärä olisi suurempi kuin 1 momentissa säädetty, tämän asetuksen mukaista tukea ei makseta ylittävältä osalta.